Koulu on yhteiskunnan peili, jonka vuoksi kasvatuskeskusteluakin on käytävä aina yhteiskunnallisessa kontekstissa. Meistä aikuisista on tullut omissa elämissämme niin kiireisiä, että olemme puolivahingossa valmiita uskomaan mihin tahansa populistisiin selityksiin ja ratkaisuihin ennemmin kuin omiin aisteihimme. Ei kasvattaminen mitään rakettitiedettä ole, mutta saa siitäkin itselleen melkoisen Apollo 13 -tehtävän, jos ei välillä katso inhimillisiä tosiasioita silmiin.
”Inhorealismia ja fantasiapuhetta yhdistää usein se, että ne vievät kuulijaltaan ensin vastuun, sitten toimintakyvyn ja lopuksi toivon. Molemmissa on yhteistä myös lopputulos: mikään ei muutu.”